×

BrandLoud Entertainment's video: M T N - Tabu BL

@M.T.N - Tabu, [BL®]
M.T.N Hiphop-projekti M.T.N perustettiin Jyväskylässä vuonna 2014. Yhtyeen nimi muodostuu kummankin jäsenen sukunimestä ja yhtyeen perustamisvuodesta - "Martikainen, Titov & Neljätoista". Ensimmäisinä vuosina kappaleet julkaistiin englannin kielellä Sound Cloud -palvelussa. Erilaisten vaiheiden jälkeen artistinimillään Samu Red ja N€O toimiva duo aktivoitui uudelleen vuonna 2017 ja alkoi julkaista materiaaleja suomen kielellä. Samalla kuvio muuttui tuotannollisesti kaupallisempaan suuntaan. Vuoden alussa 2019 aloitettiin long term -yhteistyö musiikkiyhtiö BrandLoud Entertainmentin kanssa ja siirryttiin perinteisestä vanhan koulukunnan hiphopista uuden koulukunnan Suomi-hiphopiin/urbaaniin pop-skeneen. Pitkää matkaa ovat siivittäneet mm. julkaisut: Ysäri, Streak , Playboy, Flaksii, Duunii, Väärinpäin ja Hyvii Uutisii. Tabu edustaa M.T.N-tuotannon diipimpää moodia, niin lyriikoiden kuin melodian osalta. Biisin tarina käsittelee modernisti sirpaloitunutta rakkaustarinaa ja sen ympärillä vallitsevaa kaipuuta. "Tavallaan kyseessä on tietynlainen ”mood killer”, mutta eihän jokainen kappale voi olla pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaria – ei elämäkään aina sitä ole", kaksikko tiivistää. M.T.N @ Spotify https://open.spotify.com/artist/6Oh9WFiPh2ofqLqOHapx9X?si=zaxsvqE9QAOrE9DvQy5G2A Lisätiedot ja haastattelut: brandloudentertainment@gmail.com

3

0
BrandLoud Entertainment
Subscribers
763
Total Post
278
Total Views
28.3K
Avg. Views
566.9
View Profile
This video was published on 2021-01-01 03:30:12 GMT by @BrandLoud-Entertainment on Youtube. BrandLoud Entertainment has total 763 subscribers on Youtube and has a total of 278 video.This video has received 3 Likes which are lower than the average likes that BrandLoud Entertainment gets . @BrandLoud-Entertainment receives an average views of 566.9 per video on Youtube.This video has received 0 comments which are lower than the average comments that BrandLoud Entertainment gets . Overall the views for this video was lower than the average for the profile.

Other post by @BrandLoud Entertainment