×

BrandLoud Entertainment's video: Peliteoria - Bossimoodi BL

@Peliteoria - Bossimoodi, [BL®]
Tuore hip-hop tulokas musiikkimarkkinoilla on melodisen tarttuvia biisejä tahkoava Peliteoria. Tampere/Lahti -akselilta ponnistavat räppärit Jonathan sekä Blessi. Matka on vasta alussa, mutta vuoden 2018 aikana Peliteoria julkaisi kaksi EP:tä; Peliteoria & Ihaksi EP. Vuodesta 2019 eteenpäin julkaisut ovat olleet single-painotteisia. Ilman sen laajempaa promootiota mm. single 100% on kasvattanut kuuntelustriimejä mukavaan tahtiin Spotifyssa. Katalogista löytyykin jo paljon tsekattavia julkaisuja mm. Ylös & Mun Tie. Kaksikosta Jonathan aloitti biisien kirjoittelun reilut 5 vuotta sitten. Blessi on ollut mukana skenessä monissa rooleissa jo hieman pidempään. Vuonna 2019 Peliteoria allekirjoitti sopimuksen Brandloud Entertainmentin kanssa. Bossimoodi tarjoaa paketin räjähtävää energiaa sekä biletystä. ” Tää fiilis on vaa kasvanu ja kasvanu, ja siks varmaan meil on fiilis olla itsemme herroja - meil on siis bossimoodi päällä 24/7”, toteaa kaksikko yhteen ääneen. Peliteorian ensimmäinen keikka järjestettiin legendaarisen 8-salin viimeisessä tapahtumassa. Mukana esiintymässä olivat Aku ja Lahti United. "Peliteoria on kylmää ja rationaalista voitontavoittelua." -Mark Feuerstein Lisätiedot ja haastattelut: brandloudentertainment@gmail.com

7

0
BrandLoud Entertainment
Subscribers
763
Total Post
278
Total Views
28.3K
Avg. Views
566.9
View Profile
This video was published on 2020-01-17 03:30:08 GMT by @BrandLoud-Entertainment on Youtube. BrandLoud Entertainment has total 763 subscribers on Youtube and has a total of 278 video.This video has received 7 Likes which are lower than the average likes that BrandLoud Entertainment gets . @BrandLoud-Entertainment receives an average views of 566.9 per video on Youtube.This video has received 0 comments which are lower than the average comments that BrandLoud Entertainment gets . Overall the views for this video was lower than the average for the profile.

Other post by @BrandLoud Entertainment